perjantai 30. joulukuuta 2011

28.12. Tasan vuosi



Heippa kaikki!

Toivottavasti kaikilla meni joulu hyvin. Meillä ainakin meni, eläimet sai jouluna vähän herkkuja ja oli muutenkin oikein lämmin joulu :).

Mutta tämä postaus olisi pitänyt tehä jo keskiviikkona, mutta se vähän unohtui niin teen sen tänään.

Eli siis 28.11. tuli tasan vuosi siitä, kun elämäni muuttui. Minun ensimmäinen marsuni Halla muutti meille pienenä pienenä tyttönä, joka muutaman päivän päästä paljastui pojaksi. Kaikki oli niin uutta, outoa ja vierasta. Nyt minulla oli huoneessani oma lemmikki, joka saattaa elää jopa yli 5 vuotiaaksi.




Halla on ollut alusta asti tosi rohkea ja utelias. Kun taas minua jännitti ja pelotti, osaanko nyt käsitellä sitä oikein? tai mites.. osaanko hoitaa sitä oikein? entä sitten, jos se sairastuu? hirveästi oli kysymyksiä päässä joihin etin kysymyksiä marsufoorumilta. Ja onneksi sieltä löytyi kysymyksiini vastauksia.

Se pieni musta valkoinen karvapallo oli minulle vielä vieras ja kohtelin sitä, kuin se menisi rikki pienestäkin kosketuksesta. Mutta vuoden kuluessa tähän päivään asti olen oppinut, että ei se mene ihan pienestä kolhusta rikki (onneksi) ja muutenkin olen oppinut tosi paljon uusia asioita marsujen parissa.



Vuoden aikana on tapahtunut Hallan kanssa kaikenlaista.. ollaan tutustuttu, vähän karkailua, epätoivon tuntemuksia, onnen hetkiä, pelon hetkiä, kastrointi, tavallinen ihana arki, valokuvat ja paljon muuta :). Halla on yksi rakas elämäni eläimistä! Tuo pieni mies vei sydämeni ensi silmäyksellä ja olen onnellinen siitä, että saan jakaa elämäni juuuri tuon marsun kanssa!

Vuosi on mennyt tosi nopeasti.. on niin kiva katsoa Hallaakin miten se on vuoden aikana kehittynyt ja muuttunut ja kuinka se on kasvanut! :) JA kuvia on ihan tajuttomasti mitä haluaisin laittaa tänne, mutta jos nyt muutaman niistä laittaisi :D. Ja HYVÄÄ UUTTA VUOTTA 2012 KAIKILLE!!













keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Jouluja!



Moikka!

Ihanaa enään 3päivää jouluun. On sitä odotettukkin. :)
Marsujen kanssa vähän fiilisteltiinkin sitä kuvia ottaessa, joululaulut on soinut pari päivää ja häkissä on ollut jouluvalot ja punainen nauha jo aika kauan :).
Huomena tai ylihuomena teen joulusiivoukset elukoille, että niilläkin on kiva viettää joulua puhtaassa häkissä/dunassa.

Mutta tässäpä teille vähän jouluisia kuvia!





Mutta tämä taisi olla viimenen postaus ennen joulua.

Oikein hyvää ja rauhallista joulua kaikille! :)

torstai 8. joulukuuta 2011

Hiiri kuulumisia täältäpäin



Heippa vaan kaikki!

Ajattelin kirjotella tänne pitkästä aikaa vähän iloisempiakin asioita, kun vain noita kuolin ilmotuksia.

Mutta siis tänne kuuluu kaikille hyvää, Teho nukkuu päivät ja herää sillon tällön lämpölampun alle lämmittelemään ja syömään. Sitten se käy uudestaan nukkumaan ja saattaa nukkua sen pari kolme päivää putkeen ennen seuraavaa heräämistä. :)

Mutta mutta.. mulla on hirvee päättäminen tässä, kun sille tutulle hiirikasvattajalle lähtee nyt yks noista pojista ja kun en osaa päättää kuka.. Eka olin siinä päätöksessä, että Aatu lähtee, mutta nyt on mieli muuttunut ja annoin Aatulle täältä pysyvän kodin, eli se ei ainakaan lähde. No Alfredille oon "luvannut" myös täältä jo ihan vauvana kodin :D.. eli Batman sitten muutaa :( tuntuu hirveältä antaa se pieni vauva pois, mutta siellä sillä odottaa hyvä koti, vaikka mulle jääkin ikävä! Onneks se ei sentään kuole, vaihtaa vaan kotia :) .

Mutta oon siivoillu noita dunia tässä muutaman päivän ja just äsken siivosin viimesenä Alfredin dunan ja otin pari kuvaa pojasta. (itse olen vähän kipeä, joten siksi postausta tälleen keskellä päivää) Joka kerta kun siivoan jonkun dunan, harmittelen kun ei ole tarpeeksi virikkeitä :/ pitäisi ostaa.. tai pyytää pukilta ;).

Tässä nyt vähän kuvia tämän hetkisistä dunista ja niiden järjestyksistä :

Aatun oma keltanen boxi :)


Tyttöjen boxi :)


Ja muutama kuva asukeista
Iiitu


Pajuu


Hilmaa ( Larakin on vielä, mutta ei saanut tänään kuvaa neidistä:))


Sitten vielä tämä meidän Alfred herra :) Tuli monta hyvää kuvaa, mutta jos nyt laitan vaan pari, on jo tarpeeksi pitkä tää postaus. :D

Juuri siivottu duna molemmista suunnista.






"Miten täältä pääsee poois?"


Ja vielä tänne loppuun, en ole tainnut laittaa yhtään kuvaa itsestäni? En ainakaan muista, että olisin laittanut. Mutta nyt laitan! Näätte vähän minkä näköinen tyttö tänne kirjoittelee :). (ei nyt mikään paras kuva musta, mutta siinä on söpö Aava :))


ps. Kirjotelkaa ihmeessä jotain postaus ideoita tai mitä haluaisitte tietää niin kerron sitten postauksissa siitä mitä teitä kiinnostaa :).